Solheimslien elävöittää Bergeniä

Bergenissä sijaitsevan Solheimslienin asumisoikeusyhtiön hallitus tuli siihen tulokseen, että rapistuneet ja huonosti hoidetut asuinrakennukset oli korkea aika kunnostaa kokonaan. Vaikka kunnostukseen varattu budjetti oli rajallinen, asumisoikeusyhtiöstä tuli koko kaupungin ilmettä elävöittävä helmi.

Solheimslienin asumisoikeusyhtiö rakennettiin vuonna 1966 Årstadin kaupunginosaan Bergeniin. Taloyhtiössä on 320 asuntoa, ja se muodostuu kahdeksasta asuinrakennuksesta, joista viisi on matalia ja kolme korkeita kerrostaloja. Vuosina 1992 ja 1998 toteutettujen kunnostushankkeiden jälkeen hallitus muodosti vuoden 2013 yhtiökokouksessa rakennuskomitean, jonka tehtävänä oli hallinnoida kunnostusprosessia asumisoikeusyhtiön nimissä. Hanke valmistuu vuoden 2021 aikana.

 

Julkisivut asettavat monenlaisia vaatimuksia

Solheimslienin visuaalisen ilmeen uudistaminen annettiin Arkitektgruppen Cubus AS:n tehtäväksi.

– Asumisoikeusyhtiö sijaitsee tunturin kupeessa, ja sen päälle lankeaa sateiden lisäksi melko paljon varjoa. Tämä kuluttaa rakennusta. Siksi on tärkeää, että kerrostalot ja julkisivulevyt ovat mahdollisimman kestäviä ja huoltovapaita erityisesti likaantumista ja kosteutta ajatellen, toteaa Cubuksen arkkitehti Lena B. Keilegavlen.

Valinta osui Steni Colour -julkisivulevyihin

Steni Colour -julkisivulevyt tarjosivat arkkitehdeille mahdollisuuden valita 60 vakiovärin ja kolmen eri kiiltoasteen joukosta. Pyrkimyksenä oli saada aikaan luonnollinen, eri vuodenajoista innoitusta saava ilme, joka sulautuu helposti ympäristöön.

– Useimmat julkisivut ovat tummanharmaita, ja niissä on leikitelty erilaisten punaisten, keltaisten, oranssien ja vihreiden sävyillä. Rakennukset sijaitsevat kaupungin tunturirajalla, ja värivalinnoilla on pyritty siihen, että julkisivut korostavat eri vuodenaikoina vaihtelevia lehtien värisävyjä. Asukkaat ovat ottaneet uuden visuaalisen ilmeen hyvin vastaan, ja olemme itsekin tavattoman tyytyväisiä. Lisäksi oli tärkeää, että hinta oli sopiva, koska hallitus halusi pitää vuokratason kohtuullisena, arkkitehti kertoo.

Värit on valittu eri vuodenaikojen mukaan.

Siksi oli tärkeää, että kerrostalot ja julkisivulevyt olisivat mahdollisimman kestäviä ja huoltovapaita erityisesti likaantumista ja kosteutta ajatellen.​ Lena B. Keilegavlen, Arkitektgruppen Cubus AS:n arkkitehti ​

Kiilto tuo lisää valoa

Koska kerrostalot sijaitsevat varjon puolella, arkkitehdit hyödynsivät myös julkisivujen erilaisia kiiltoasteita.

– Koska täällä näkyy niin vähän aurinkoa, päätimme käyttää rakennusten ylimmissä kerroksissa korkeakiiltoisia ja alimmissa mattapintaisia julkisivulevyjä. Sillä tavalla julkisivulevyt heijastavat valoa luonnollisesti ja valaisevat asuinrakennuksia sekä niitä ympäröivää aluetta, Lena B. Keilegavlen sanoo.

Laajamittainen hanke

Rakennuskomitean puheenjohtajaksi valittiin taloyhtiön entinen asukas Anne Lise Sæterdal.

  • Kahdeksan kerrostaloa käsittävä hanke teetti paljon työtä, ja jouduimme ottamaan huomioon monenlaisia seikkoja kuten asukkaiden toivomuksia ja huomautuksia, taloudellisia näkökohtia, julkisia ja teknisiä vaatimuksia sekä energiansäästötoimiin liittyviä toivomuksia. Komitea piti tärkeimpänä tehtävänään varmistaa, että asumisoikeusyhtiöön hankitaan uusia ja laadukkaita mutta samalla kustannustehokkaita tuotteita. Asukkaat pääsevät nyt nauttimaan laajennetuista parvekkeista, aurinkoisista kattoterasseista, uusista ilmanvaihtolaitteista, asianmukaisista poistumis- ja pelastautumisteistä, uusista ikkunoista ja upeista julkisivuista. Lisäksi myös ulkoalueita on tarkoitus kohentaa.

Osa kunnostuskustannuksista katetaan kellareissa ja katolla sijaitsevien 39 uuden huoneiston myynnillä. Stenin julkisivulevyjen ja jälkieristämisen ansiosta kerrostalojen uudeksi energialuokaksi määritettiin 1, ja asumisoikeusyhtiö sai lisäksi avustusta Enovalta.

Leikittelyä eri väreillä.

Solheimslienin kerrostalot sulautuvat nyt hienosti alueen muuhun asutukseen ja värimaailmaan.​ Anne Lise Sæterdal, Solheimslienin rakennuskomitean puheenjohtaja​

Elävöittää koko kaupunkia

Anne Lise Sæterdalin mielestä kerrostalojen uudistaminen elävöittää koko Løvstakksideniä.

– Rakennukset näkyvät eri puolille kaupunkia mutta eivät ole liian hallitsevia ympäristöön nähden. Päätyjen värit luovat eloa ja omaleimaisuutta alueelle, ja saamme kiittää erityisesti arkkitehtejä siitä, että visuaalisesta ilmeestä tuli näin hyvä.  Damsgårdssundetia ympäröivää aluetta on kunnostettu monen vuoden ajan, ja Solheimslienin kerrostalot sulautuvat nyt hienosti alueen muuhun asutukseen ja värimaailmaan, toteaa Anne Lise, joka ei itse enää asu Solheimslienissä. Hän on kuitenkin ylpeä siitä, että hän on saanut olla mukana tässä hankkeessa, jonka hän tietää merkitsevän paljon siellä asuville.